|
Morsiuspuvun vuokraaminen on hyvä vaihtoehto ostamiselle, teettämiselle ja myös itse tekemiselle. Pukuun investoitava rahamäärä on pienempi, eikä puvun kanssa tule myöhemmin säilytys- tai myyntiongelmia. Meillä Morsiusgalleriassa myös hinnat ovat edulliset ja kaikki puvut ovat viimeisimmistä mallistoista ja kunnoltaan uutta vastaavia. Ottamalla Morsiusgallerian vuokrapukuvakuutuksen (50,-) ilman omavastuuta, ei mahdolliset vahingotkaan räjäytä budjettiasi. Suurinta osaa puvuistamme ei myöskään saa mistään muualta. Tällöin on erittäin epätodennäköistä, että joku ystävistäsi tai sukulaisistasi olisi mennyt/tulee menemään naimisiin samanlaisessa asussa. Mikäli nyt tälläinen asia sinua edes vaivaisi.
Muutama esimerkki vuokramalleistamme.
Vuokrapukua harkittaessa kannattaa kuitenkin aina muistaa se, että mitä enemmän kokosi tai makusi eroavat ‘keskiverrosta’, sitä hankalampaa voi mieleisen/sopivan puvun löytäminen olla. Myöskään toiset materiaalit eivät kerta kaikkiaan ole vuokrattavissa, kuten esimerkiksi tyllihelmat. Huomaa myös, että vuokrapuku on uusi vain sen ensimmäiselle vuokraajalle, kahdelle seuraavalle se on käytetty puku. Vaikka puku pestään aina käytön jälkeen, ei se kuitenkaan ole enää uusi ja tarkasti katsottuna siinä voi olla pieniä käytön jälkiä.
Naisten morsiuspukujen vuokramallistomme on erittäin muodikas ja puvut ovat erittäin hyvässä kunnossa. Jokaista pukua vuokrataan enintään kolme kertaa (sifonkipukuja ainoastaan yhden kerran), jonka jälkeen se myydään omaksi vuokrahinnalla outlet-myymälässämme. Tämän takia mallisto on aina viimeisintä muotia, mitään toissakesäisiä jämämalleja tai kymmenen kertaa vuokrattuja pukuja et meiltä löydä.
Vuokramallistomme elää jatkuvasti, uusia vuokramalleja tulee valikoimaan ympäri vuoden, myös keskellä kesää ja syksyllä. Kokoja on välillä 34 - yli 50, malleja yksinkertaisista A-linjaisista näyttäviin, runsaisiin prinsessamalleihin. Vuokrapukujemme valmistajat ovat samat kuin myyntimallistojemmekin ja mallit ovat täysin samoja poislukien mallit, joiden materiaali ei salli vuokrausta. Tällaisia materiaaleja ovat mm. sellaiset, joita ei voida pestä vedellä tai rikkoutumiselle erittäin alttiit materiaalit, kuten tafti tai tylli laajoina pintoina. Myös tietynlaiset kirjailut aivan helman alareunassa voivat olla esteenä, sillä tällaista pukua ei voida helposti lyhentää.
Puvut vuokrataan aina tarkastettuina, pestyinä ja silitettyinä. Puvun istuvuutta voidaan parantaa pienillä korjaustoimilla kuten helman lyhennys, saumojen sisäänotto tms. Korjaustöiden hinnaston löydät täältä. Pukuun voidaan tehdä sellaisia muutoksia, että niiden jälkeen puku voidaan palauttaa alkuperäisiin mittoihinsa seuraavaa vuokraajaa varten. Puvut on aina käsitelty teflonilla, jolloin lika ei tartu niihin niin helpolla vahingon tapahduttua.
Vuokrahintamme ovat erittäin kilpailukykyiset. Hääpukua vuokrattessa kannattaa ehdottomasti tutustua valikoimaamme ja hintoihimme ja verrata niitä muiden liikkeiden valikoimiin ja hintoihin. Vuokrahintamme alkavat 200,- eurosta ja kaikkein kalleimmat vuokrapukumme maksavat 350,-. Suurin osa vuokrapuvuista sijoittuu hintaluokkiin 255,-/305,-. Esimerkiksi oheisten kahden kuvan pukujen vuokrahinnat ovat 300,- ja 250,-, taftina tai satiinisena, useissa upeissa väreissä.
Vuokramallistossamme on aina paljon myös värillisiä pukuja. Special Dayn Tara -mallistossa on monta värivaihtoehtoa ja suuri osa näistä malleista on myös vuokrattavissa. Lisäksi lähes ainutlaatuista on se, että meillä voit vuokrata halutessasi myös pelkän ylä- tai alaosan. Ne voivat olla keskenään eriväriset tai vaikkapa erikokoiset, joten voit vuokrata oman persoonallisen malli- ja väriyhdistelmäsi.
Naisten vuokrapukujen vuokraehtomme:
- Pukujen vuokra-aika on 5 vuorokautta, ellei toisin sovita. Lyhyemmästä ajasta ei myönnetä hyvitystä. Ennalta sovitun ajan ylittämisestä peritään hyvitysmaksu.
- Pukua varattaessa maksetaan varausmaksu. Loppusuoritus pukua noudettaessa. Mahdollisen peruutuksen sattuessa varausmaksua ei palauteta. Varausmaksu on pukukohtainen.
- Asiakas on velvollinen korvaamaan puvulle sattuneet vahingot (ei koske normaalia likaantumista) todellisten korjauskustannusten mukaan.
- Asiakas voi myöskin ottaa vuokravakuutuksen (50,-), jolloin vahinkotapauksissa omavastuu on 0,- euroa. Kadonneita tai tahallaan vahingoitettuja pukuja vakuutus ei korvaa.
- Vuokrahinnat sisältävät puvun vuokran, pesun ja silityksen. Mahdolliset asusteet, muutoskorjaukset, tarvikkeet ja vakuutus eivät sisälly vuokrahintaan.
- Myymälässämme saa valokuvata, joten morsian voi ottaa kuvan puvusta mm. kampaajaa varten.
Pukujen lisäksi vuokraamme alushameita, boleroita, viittoja ja keeppejä erittäin sopivaan hintaan. Hiuskoristeet, hunnut, käsineet ja kengät eivät sovellu vuokraukseen. Ne ovat meillä myöskin niin edullisia ostaa, että todellista tarvetta vuokraukseen ei ole.
|