Morsiusgallerian tarina
Morsiusgallerian synty
Perustimme Morsiusgallerian Tampereelle 13.07.1993 omien hääpuvun etsimiskokemusten innoittamana. Nimi Morsiusgalleria juontuu silloisessa sijainnista eli jo kadonneesta Kauppagalleriasta Hämeenkadun alkupäässä.
Tuohon aikaan hääpuvut olivat suhteellisen kalliita ja valikoimaa oli vähän. Lisäksi moni koki silloisten hääpukuliikkeiden palvelun olevan hiukan 'elitististä', joten Jaana halusi tuoda tulevien morsianten valittavaksi monipuolisemman valikoiman edullisemmin ja ennen kaikkea rennommalla palvelulla.
Ensimmäisen myymälän koko oli n. 30 neliötä ja sen sovitustilana toimi myymälän takaosa verholla erotettuna. Morsiusgallerian alkuaikoina Jaanan tytär Eeva nukkui päiväunensa kassatiskin alahyllyllä, kunnes varttui avustamaan mm. morsiuslasten pukujen mallina ja myöhemmin yhdessä pikkusiskonsa Annan kanssa vaikkapa häämessuilla ympäri maan.
Alkuaikoina pukuvalikoima koostui teetetyistä hää- ja vanhojenpäiväpuvuista sekä yksittäisistä hääpukumalleista italialaisilta tai ranskalaisilta hääpukumerkeiltä. Erittäin suosittuja olivat ainutlaatuiset pellavapukumme, joita teimme mittatilauksena sekä häihin että vanhojenpäiville parhaimmillaan useita kymmeniä kappaleita vuodessa.
Vuosikymmenten kuluessa olemme aina valinneet edustukseemme maailman parhaiden valmistajien mallistot arvojemme mukaisesti. Eettisesti kestävä valmistus, paras hinta/laatusuhde, mieluummin eurooppalaisia mallistoja, sopivuus suomalaiseen makuun ja mitoitukseen sekä malleissa sopiva sekoitus perinteitä ja muodikkuutta, järkevään hintaan.
Erityisen ylpeitä olemme olleet aina myös sovitusvalikoimamme laajuudesta sekä valikoimastamme plussamorsiamille, sillä meillä myös plussamorsiamet pääsevät sovittamaan uusimpia huippumalleja.
Ensimmäiset verkkosivumme ja verkkokauppamme avasimme jo vuonna 1999 ja aina siitä lähtien internet on ollut tärkeä osa toimintaamme.
Tärkeintä ovat ihmiset
Tavara on kuitenkin vain tavaraa, tärkeintä ovat ihmiset. Morsiusgallerian tiimiin on vuosikymmenten aikana kuulunut kymmeniä huipputyyppejä ja yhdessä olemme nähneet kaikki häämuodin ja -tapojen muutokset Suomessa jo viime vuosituhannelta lähtien. Meillä on ollut ilo ja kunnia olla osana tuhansien suomalaisten morsianten ja sulhasten elämää ja tärkeää päivää sekä jakaa ilon ja onnen kyyneleitä yhdessä hääparin ja heidän läheistensä kanssa.
Koko toimintamme lähtöajatus on aina ollut se, että meille täytyy olla helppo tulla eikä meillä täydy jännittää. On morsian minkä kokoinen tai muotoinen tahansa ja olkoon hänen hääpukubudjettinsa sitten pari sataa tai tuhatta, niin me palvelemme aina samalla asiantuntemuksella ja ilolla.
Yhteinen tulevaisuus
Me jatkamme siitä mistä aloitimmekin: tarjoamme parasta, asiantuntevaa ja rentoa palvelua kaikille morsiamille sekä ainutlaatuisen tuotevalikoiman, jollaista et löydä mistään muualta. Autamme Sinua löytämään unelmiesi hääpuvun ja asusteet budjettiisi sopien ja teemme kaikkemme, että hääpukeutumisesi suunnittelu ja toteutus on Sinulle ainutlaatuisen ihana ja unohtumaton kokemus.
Palvelemme Sinua sekä kivijalassa että verkossa ja kummassakin sinua palvelee aina oikea ihminen, ei botti eikä robotti.
Tervetuloa palveltavaksi, me olemme olemassa Sinua varten.